|
Kansainvälinen harrastevoimistelufestivaali Gymnaestrada kokosi 10.-16.7.2011 Sveitsin Lausanneen 20 000 osallistujaa 50 eri maasta ja kaikista maanosista. Suomalaisia oli tapahtumalla 1400, kuopiolaisia kuutisenkymmentä ja Kuopion Reippaan Voimistelijoita 31 jäsenen iloinen joukko.
|

|
Kuopiolaisten vuoden kestänyt saleissa treenaaminen huipentui Pontaise olympiastadionin nurmikentällä esitettyihin Suomen Kalevala-aiheisen kenttänäytöksen kahteen esitykseen. Kenttänäytöksen eturiveissä, esityksen jokaisessa roolissa, niin Ainoissa, Louhettarissa kuin myös Pohjolan Nuorissa, voimisteli KRV:n jäseniä.
Onnistuneiden esiintymiskokemuksien lisäksi Gymnaestradasta pakattin kotiintuomisina elämyksiä, eri maiden edustusvaatteita, sveitsiläistä viiniä ja suklaata, uusia tuttavuuksia sekä roppakaupalla ideoita ja intoa voimisteluharrastukseen.
Nähdään Gymnaestradassa Helsingissä 2015!
Gymnaestradan suomalaistunnelmiin voi sukeltaa myös Voimisteluliiton sivuilla olevien valokuvien kautta.
|