Kuopion Reippaan Voimistelijoiden Uskollisuuden Kilta on perustettu vuonna 1952 ja on järjestyksessä 6. kilta Suomessa. Tällä hetkellä jäseniä on 39.
Kiltaan voi tulla kutsutuksi 25 vuotta täyttänyt, viisi vuotta Svolin jäsenseuraan kuulunut henkilö.
Killan tarkoituksena on koota jäsenet ystävyyttä ja henkistä vireyttä ylläpitäväksi piiriksi.
Kilta kokoontuu syys-toukokuussa aina kuukauden kolmas keskiviikko. Ohjelmassa voi olla luento ajankohtaisesta aiheesta, omia esityksiä, laulua, iloista yhdessä oloa ja aina pullakahvit. Joululounas ja toukokuinen kevätretkilounas kuuluvat ohjelmaan.
Killalla on myös oma jumppa maanantaisin iltapäivällä. Aluejärjestön toimintaan osallistutaan myös aina innokkaasti.
Killan vetäjänä on Hertta Hytönen
puh. 040 5678656
Killan kokoukset kaudella 2012:
- 15.2. klo 13.00 Syöpäyhdistyksen tiloissa, vierailijana liikuntafysiologi Sanna Ahonen, aiheena ikääntyvien liikunta
- 21.3. klo 13.00 Syöpäyhdistyksen tiloissa, laulua
- 31.3. Irman päivät, hotelli Iso-Valkeinen
- 18.4. Kevätkivaa, tarkennetaan myöhemmin
- 16.5. Kevätretki
Killan jumppa alkaa 9.1. 2012 klo 15.00 Suokadun palvelutalossa.





Vuoden Kiltalainen Kuopion Reippaan Voimistelijoista
Eila Mankonen Kuopion Reippaan Voimistelijoiden Uskollisuuden Killasta valittiin lauantaina 27.11.2010 Helsingissä pidetyssä valtakunnallisessa Kilta-päivässä Vuoden Kiltalaiseksi.
Tänä vuonna Vuoden Kiltalaisen palkinto myönnettiin vuosina ’50-’52 perustetun Killan jäsenelle, joka on yhteistyökykyinen, vuorovaikutteinen, idearikas sekä edistänyt seuran ja Killan – alueen ja Voimisteluliiton yhteistyötä.
Alla kuvia Vuoden Kiltalaisen palkitsemisjuhlasta:



|