Kuopion Reippaan Voimistelijat

Telinevoimistelu
Telinevoimistelu on laji, jossa tarvitaan hyvää vartalon hallintaa sekä paljon voimaa ja rohkeutta. Telineillä tehdään erilaisia liikkeitä yhdistelmänä tai toistaen. Liikkeet jaetaan telinekohtaisesti luonteensa mukaan esimerkiksi akrobatiaan, voimistelullisiin hyppyihin ja käännöksiin, tasapainoliikkeisiin ja alastuloihin. Tarkoituksena on yhdistellä eri liikelajien liikkeitä esteettisesti toisiinsa ja toteuttaa sarja alusta loppuun mahdollisimman virheettömästi.

Naisten telinevoimistelussa (NTV) kilpaillaan yleisesti neljällä telineellä: hyppy, nojapuut, puomi ja permanto. Miesten telinevoimistelussa (MTV) kilpaillaan yleisesti kuudella telineellä: permanto, hevonen, renkaat, hyppy, nojapuut ja rekki. Suomessa telinevoimistelua harrastava voi pyrkiä etenemään kilpailujärjestelmän mukaisesti luokissa ylöspäin. Kilpailu aloitetaan Jumppakoulu asemalta, jossa voi valmiiden sarjojen lisäksi esittää mitä vain. Aseman jälkeen voi siirtyä kilpailemaan luokkajärjestelmän mukaisesti.

Kuopion Reippaan Voimistelijoissa harrastaa telinevoimistelua noin 200 lasta ja nuorta; heistä kilpaileviin ja esiintyviin ryhmiin kuuluu noin 25 tyttöä ja poikaa. Telinevoimistelu on Reippaissa saanut alkunsa temppujumpasta, josta laji on lähtenyt kehittymään harrastajien ja ohjaajien lisääntyessä kilpakentille asti.

Esiintyvistä ja kilpailevista telinevoimisteluryhmistä lisätiedustelut Anja Turuselta p. 050 5280 853.
 
Powered by Smart Kotisivutyökalu